tiistai 22. heinäkuuta 2014

Vesipelastus (Vepe)

Vesipelastusta Sastamalassa!

 

10.8.2014

Toinen kerta Vepeä tänään, Leevi oli hieman jo väsynyt kun oltiin mätsärissä Huittisissa aamupäivällä. Harjoiteltiin aikalailla samoja juttuja kun ekalla kerralla. Hyppyä veneestä, mikä meneekin jo hyvin. Damilla koitettiin vie käskyä muutaman kerran. Kokeiltiin myös veneen vetoa narusta, mutta siihen Leevi ei enää jaksanut keskittyä!

 

 


Ensimmäinen vepe kerta heinäkuussa!

 

Tänään oltiin ekaa kertaa vepe kurssilla Sastamalassa. Mukana oli kolme muutakin koiraa. Howavart pentu Ukko, tollerityttö Riina, valkoinen paimenkoira uros ja Sarin oma koira musta sakemanni Ihqu. Kaikki koirat tuli hyvin juttuun ja varsinkin Ukko oli ihastuttava!
Ihana iso leppoinen pentu!

Harjoiteltiin veneestä hyppyjä ja uintia rantaan. Leevi meni innolla
veneen kyytiin ja hyppäsi aika pian houkuttelun jälkeen uimaan kohti rantaa! Harjoiteltiin vähän myös damilla ota ja vie käskyä maalla. Se meni pari kertaa ihan hyvin. Lopuksi koirat sai uida ja riehua rannalla.

Olli oli mukana ja sai soutaa venettä, kun mä huusin Leeviä rantaan. Mä sain myös avustaa soutajana kun Ihqu veti veneen rantaan. 
 


Leevi odottaa omaa vuoroansa.

Ihqu vetää venettä rantaan.



Leevi nätisti veneessä ennen hyppyä.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lomailua ja pentujuttuja!

                          Päivän piristys!


    

 

Pyhäjärvellä veneilemässä!

 

Oltiin keskiviikkona ja tänään pyhäjärvellä moottoriveneilemässä. Leevi tykkäs olla mukana ja pääsi uimaan veneestäkin.


 

 

Pentuhankintoja!

 

Käytiin hakemassa tänään Janikalla (siskollani) lainassa ollut koiraportti. Aiotaan laittaa se eteisen ja olkkarin väliin, joten pentu saa työpäivän ajan olla eteisen puolella ja Leevi olkkari/keittiössä. Samalla reissulla haettiin riistapakastimeksi kaverilta joutilas pakastin.

Tänään kävi kylässä myös kaverin Tiian urospentu (valkoinen paimenkoira) Nemo. Saipahan Leevi vähän tuntumaa pentuelämään! Hyvin tulivat juttuun!

 

 

 

 

LOMAILUA!!!


Super lomaviikko jälleen takana. Alkuviikosta oltiin mökillä pari päivää, sitten perjantaina ajelimme Turkuun Mirjan luokse hakemaan tollerikirja (Alison Strang and Gail Macmillan). Siitä matka jatkui Benitan luokse Paraisille pentuja katsomaan. Pennut ja emo Jemsa voivat hyvin ja pennut kasvaa kovaa vauhtia, ovat jo 13 päivän ikäisiä. Silmät on auennut jo osalla pennuista!

Käytiin vielä samana päivänä Leevin kasvattajan Tiinan ja Stefanin mökillä Turun saaristossa! Koirilla oli kivaa ja lämmintä keliä riitti, korkattiin kuoharipullo Leevin lapsien kunniaksi!

Tänään sunnuntaina ajeltiin Mäntsälään KR-näyttelyyn. Uroksia taisi olla 14 kpl ja avo uroksia oli huikeat 7 kpl. Leevi helteestä huolimatta esiintyi taas mallikkaasti ja liiteli avoimen luokan toiseksi saaden SA.n, ja lopulta ollen PU4 ja varasert saaliiksi. Kiva arvostelu uudelta tollerituomarilta. Kati oli tosi mukava ja iloinen tuomari. Leevi mitattiin taas pitkästä aikaan ja tällä kertaa 53cm. Leevin veli Namu sai ERIn kivalla arvostelulla!


Näin käy rantapallolle Leevin käsittelyssä.

Tammelan mökillä.

Pennut 11pv ja Jemsa.

Pienin poika.

AVO ERI.


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Leevin ja Jemsan pennut 7.7.2014!

Uusia pentukuvia 18.8.2014

Meidän poika!!

Tässä myös meidän poika!

Pentuja!

 

 

 

Pennut 4vkon ikäisiä! Kaikille pennuille on löytynyt koti!

Ylpeä isä ja äiti!



Pieni poika.









                                



Tyttöjä.


Poika, joka nyt isoin.

Poika.

Yllä oleva poika.


Leevin ja Jemsan pennut!

Pennut ja emo voivat hyvin ja silmät ovat auennet jo kaikilla pennuilla. Ovat kuulemma tosi aktiivisia nyt ja pian jo pääsevät ulkoaitaukseen. 
Me mennään taas ensi viikolla katsomaan, kun jo kävelevät ja touhuavat enemmän. Meille on siis tulossa yksi urospentu, vielä ei olla päätetty kuka, kaikki ovat kivoja!


Leevi Mäntsälä kr näyttelyssä PU4 ja varasert. (Kiitos kuvasta Virpi Laaksonen)

Sienna red mersey, Jemsa emo!

 

 

 

 

Kylässä lauantaina pentuja katsomassa ekaa kertaa! Pennut noin 11 päivän ikäisiä. Silmät alkoivat aueta tänä viikonloppuna!

 
Pojat.

Kaikilla pojilla päämerkit.




 

 

     Uusia pentukuvia, ikää noin 5pv!



Pentukasa!

 5pv ikäisiä.

Monilla pennuista on valkoinen otsa merkki!




Pennut 20h ikäisiä. Iloinen mamma ja pennut voivat hyvin!


Noin 1 pv.n ikäisiä.